Sinervon taloa koskeva vastauksemme Naantalin kaupunginhallitukselle 8.5.2014:
Velkuan entinen kunnantalo, Sinervo
Olemme saaneet Naantalin kaupungilta Velkuan saaristolaisyhdistykselle osoitetun 21.3.2014 päivätyn kirjeen, missä kaupunki tarjoaa erikseen mainituin ehdoin taloa ostettavaksemme.
Olemme tutkineet ja käsitelleet ehdotusta yhdistyksessämme perusteellisesti. Johtopäätöksemme on, että Velkuan saaristolaisyhdistys ry ei ole yksinään taloudellisesti riittävän vahva eikä jäsenmäärältään tarpeeksi laajapohjainen kyetäkseen hankkimaan ja ylläpitämään kiinteistöä.
Lisäksi olemme tutkineet sellaistakin vaihtoehtoa, missä seudun yhdistykset, yrittäjät ja kotiseutuhenkiset yksityishenkilöt muodostaisivat joko kiinteistöyhtiön tai osuuskunnan, joka ottaisi vastuulleen talon hallinnoinnin ja käytön. Naantalin kaupunginjohto on antanut tukensa tämänkin vaihtoehdon selvittämiseksi.
Olemme aktivoineet paikallista väestöä monin tavoin asettumaan hankkeemme taakse. Paikallislehdet ovat tukeneet tiedotuksessa meitä, yhdistyksen jäsenkunta on saanut jäsentiedotteita kotiinsa ja yhdistyksemme verkkosivuilla on kerrottu asiasta ja kannustettu olemaan yhteydessä yhdistyksemme johtoon. Kutsuimme koolle 24.4. yleisötilaisuuden, minkä nimesimme väenkokoukseksi. Tilaisuuteen saapui yli 20 kiinnostunutta henkilöä, joille esiteltiin kiinteistö ja yhdistyksen laatima suunnitelma. Lopuksi pyydettiin koemerkinnästä kiinnostuneita kirjaamaan yhteystietonsa mahdollista jatkokokousta varten. Myöhemmin olemme vielä lukuisien puhelinsoittojen avulla tarkistaneet potentiaalisten osakkaiden kiinnostusta.
Lopputuloksena saatoimme todeta, että listallamme on yhteensä 9 nimeä, joista 2 yrittäjiä, 3 edustaen yhdistyksiä ja 4 yksityishenkilöä.
Saaristolaisyhdistyksen hallitus arvioi tilannetta 7.5.2014 ja totesi, että tämäkään vaihtoehto ei ole saanut taakseen toivotun kaltaista paikallista tukea.
Riittävän laajaa talkoohenkeä ja halukkuutta kiinteistön hankintaan suunnitelluissa muodoissaan ei ole siis olemassa. Pidämme tätä valitettavana, koska Naantalin kaupungin esitys oli yhdistyksemme mielestä realistinen oletettuihin resursseihimme nähden.
Mikäli jatkossa muita uusia vaihtoehtoja ilmaantuu, olemme avoimia ja valmiita yhteistyöhön tulevan omistajan kanssa.
Velkuan saaristolaisyhdistys ry